Problemaattinen huippuyliopisto

Heikki Urmas
Kauppatieteen tohtori
Esko Kalevi Juntunen
kunnanjohtaja, Dosentti, Yhteiskuntatieteen tohtori

Problemaattinen huippuyliopisto

Maamme kilpailukyvyn kehittämiseksi tulevaisuudessa on ratkaisuna nähty huippuyliopiston kehittäminen. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta sen synnyttäminen vaatii pohdiskelua monelta eri kantilta. Professori Uolevi Lehtinen kirjoitti ansiokkaassa artikkelissaan (Kauppalehti 11.4.07), että huippuyliopiston rakentaminen Suomeen on nykyisen rahoitusmallin puitteissa mahdotonta. Onhan mallina pidetyn MIT – yliopiston budjetti 300 milj. suurempi kuin koko Suomen yliopistojen vuotuinen budjetti. Suomessa koulutetaan nykyisin 120 000 opiskelijaa ja MIT vain 10 000. Tämä mittasuhde antaa vertailukohdan huippuyliopiston käyttämistä resursseista ja onnistumisedellytyksistä. Se ainakin laittaa jäitä hattuun haaveille nopeasti pystyyn laitettavasta huippuyliopistosta.

Asenteet uusiksi

Rahoitus on tietenkin vain osa huippuyliopiston rakentamisen osatekijöistä. Kunnianhimoisten visioiden toteuttamiseksi tarvitaan myös reipasta reivausta niin opiskelijoiden kuin opettajienkin asenteissa. Opiskelu huippuyliopistoissa maailmalla on vaativaa. Ei riitä luennoille osallistuminen ja minimitaso, jotta selviäisi tenteistä. Urmas itse oli asla-stipendiaattina Indianan yliopiston kauppakorkeakoulussa, mikä on yksi johtava opinahjo USA:ssa. Se arvostettiin 1980-luvun puolivälissä kuudenneksi parhaaksi yliopistoksi, mutta oli jonkin sijan alempana 1960-luvulla, maassa, missä on yli 2000 kaupallista yliopistoa.

Vaatimustaso kasvaa

Nykypäivän Suomessa on todennäköistä, että opiskelijoiden etujärjestöt puuttuvat professoreiden toimintatapoihin, jos tenteissä reputtaneiden osuus nousee yli 30 % osallistuneista. Huippuyliopistoissa pelinsäännöt ja vaatimustaso ovat huomattavasti kovemmat. Niissä jos reputti kaksi kertaa samassa kurssissa, oli seurauksena opintojen katkeaminen ja siirtyminen alemman tason yliopistoon. Huippuyliopistossa opiskeleminen ei ole todellakaan hae tasa-arvoa ja tasapäistämistä, vaan kaivelee esille osaajat ja huiput. Nykyisessä asenneilmastossa ei liene moinen toimintatapa mahdollista. Tämä on juuri laadun ja tehokkuuden yhdistelmää eli vaikuttavuutta, jota haetaan opiskelulta. On aivan selvää, jos kilpaillaan maailman huippuopetuksesta, se aiheuttaa kilpailua opiskelupaikoista, resursseista, rahoittajista, osaajista. Kilpailu juuri pitää yhteisön virkeänä ja kehittyvänä. Tästä puolesta huippuyliopiston kehittämisessä ei ole puhuttu sanaakaan! On selvitettävä perusteellisesti, mitä huippuyliopistolta haetaan ja mitä se edellyttää.

Huippututkijat eivät synny hetkessä

Huippututkijoita ei luoda hetkessä, vaan ne syntyvät pitkällä aikavälillä riittävän suuren kriittisen massan kautta, jolloin 10 vuoden aikajänne tuntuu melkein minimiltä. Lisäksi tarvitaan ulkomaisia opettajia, jotka tuovat erilaisia ja avaavia visioita opetukseen. Hyvät luennoijat ovat myös kalliita, jolloin käyttömenot kasvavat. Amerikkalaisissa yliopistoissa on sitä kalliimmat lukukausimaksut, mitä korkeammalla se on ranking-listassa.

Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikössä on ollut mahdollista suorittaa amerikkalaisen mallin mukainen BBA-tutkinto, mikä vastaa alempaa korkeakoulututkintoa. Opettajina on käynyt tasokkaiden yliopistojen professoreita USA:sta, Euroopasta ja Kauko-Idästä. Heiltä on tiedusteltu ko. oppilaitoksen opiskelijoiden menestymismahdollisuuksia amerikkalaisissa huippuyliopistoissa. Yleinen käsitys oli, että paras kolmannes menestyisi jatko-opinnoissa kovassa kilpailussa.

Huippuyliopistossa opiskelu kilpailua

Suomessa on pidetty poliittisesti tärkeänä, että kaikki voivat osallistua yliopisto-opetukseen, ilmaiseksi ja valmistua ajallaan. Huippuyliopiston perustaminen tarkoittaa sitä, että poliittisesta tasa-arvokäsitteestä on luovuttava, sillä eivät kaikki opiskelijat omaa menestymismahdollisuuksia huippuyliopistossa. Tämähän tarkoittaisi sitä, että olisi hyväksyttävä eliittiopetuksen olemassaolo ja että sitä ainakin osittain rahoitettaisiin verovaroin. Ainakin 12 vuotta sitten opetusministeriö suhtautui jyrkän kielteisesti Helsingin Kauppakorkeakouluun suunniteltuun markkinointiohjelmaan, jossa opettajina olisivat olleet ulkomaalaiset huippuprofessorit ja ohjelmaan olisivat voineet osallistua vain hyvin menestyneet opiskelijat. Huippuyksikön luominen edellyttää, että kaikki eivät ole osaamiseltaan tasavertaisessa asemassa, vaan osaaminen ja älykkyys ratkaisevat.

Hyvästä opetuksesta tulisi maksaa

Korkeakouluopetuksemme on tällä hetkellä ilmaista eli lukukausimaksuja ei saa kerätä, ei edes ulkomaisilta opiskelijoilta. Toistaiseksi poliittiset päättäjät eivät ole näyttäneet vihreää valoa huippuyliopistoa koskevasta käytännöstä, jonka mukaan opetuksesta olisi maksettava. Amerikkalaisissa yliopistoissa maksettavat ovat korkeat lukukausimaksut, jopa kymmeniä tuhansia dollareita. Suomessa lukukausimaksu on nähty pelkästään kielteisenä ilmiönä, mutta BBA- ohjelmassa opiskelijat maksoivat kohtuulliset lukukausimaksut, jotka lisäsivät opiskelumotivaatiota ja halun valmistua mahdollisimman nopeasti.

Riittävätkö Suomen resurssit

Puhuttaessa suomalaisesta huippuyliopistosta, missä olisi annettava todella huipputason opetusta, niin riittävätkö meidän maamme resurssit, kuten prof. Lehtinen epäili artikkelissaan. Tässäkin suhteessa joudumme tarkastelemaan toimintaympäristömme muutosta avoimin silmin ja todeta, että tarvitsemme todella suuren toimintatavan muutoksen, johon vanhoilla totutuilla malleilla ja asenteilla ei päästä.

Huippuyliopiston luomisessa keskeinen tekijä ovat opettajat. Onnistuuko muutos nykyisin opettajavoimin? Kaikki yliopistoissamme opettavat professorit eivät ole kansainvälistä huipputasoa. Huippuyliopistossa opetuksen tulee olla kansainvälistä ja tapahtua englannin kielellä. Se mahdollistaa tehokkaan opiskelijavaihdon, mikä on välttämättömyys kaikenlaisen innovaation ja tiedonvaihdon lisäämiseksi. Pelkästään opettaminen sujuvalla englannin kielellä karsii suuren osan professoreista pois. Huippuyliopiston rakentaminen vaatii ennen kaikkea satsausta opetukseen ja sen laatuun, seiniä rakentamalla sitä ei luoda.

Viime vaalien suunnanmuutos porvaripuolueiden suuntaan mahdollistaisi huippuyksikön perustamisen, mutta sen kehittäminen on pitkäjänteistä työtä ja kestää useita vaalikausia ennen kuin se alkaa tuottaa toivottua tulosta, sillä viehän yhden tutkijapolven kasvattaminen tohtorivaiheeseen lähes kymmenen vuotta. Entäpä jos voimasuhteet kääntyvät seuraavissa vaaleissa? Palataanko sitten entiseen kuosiin eikä sallita verovaroin rahoitettavaa elitistä opintolinjaa, jonka opiskelijat olisivat etulyöntiasemassa työmarkkinoilla?